torstai 11. kesäkuuta 2026

 

 12.06.2026

Sain päätökseen pitkään kesken olleen projektin 👋.

Kaikki alkoi aikoinaan siitä kun ostin  tuollaisen mustan muovisen isohkon vesialtaan ja olin katsonut sille mielestäni sellaisen paikan mihin se hyvin istuu ja "uppoaa"luontoon. Kuva uudesta altaasta juuri paikkansa löytäneenä  vuodelta 2009 .

                              

Keräsin aikoinaan sen ympärille paljon kiviä ja ajatus oli sommitella jonkinlainen kivikkokasviryhmä altaan ympärille. Paikka osottautui sellaiseksi ettei veden solina oikein kuulunut riittävästi pihaan eikä keinussa istunut juurikaan vieraat eikä edes oma väki.

Siirsin monien vuosien jälkeen altaan parempaan paikkaan ?   MUTTA sen muovinen runko jäi vielä enemmän ikävästi näkyviin. Kivillä yritin sitä peittää; huonolla menestyksellä. Suihku siinä oli kyllä ihan komea, mutta muovinen sisusta ei niinkään. 

                                                

Viimeinen vaihe on nyt taputeltu eli täytin koko altaan kivillä 😁. Hullun hommaa ?

Mutta  nyt  pieni vesipumppu pysyy nyt hyvin paikoillaan ja on tuulelta suojassa ja lorisee juuri sen minkä tarviikin. Jotain kivoja vesikasveja voisin vielä  istuttaa kivien lomaan ettei näytä ihan noin rujolta kivikasalta. Tai sitten voin vain odottaa, että kivet sammaloituvat lisää.

Kiviprojektia voi tehdä vain vähän kerrallaan ettei selkä väsähdä ja välillä on hyvä pitää lakisääteinenkin.

 



Tällä kuvalla osallistunut myös Repolaisen "kesävarpaat "-haasteeseen. Voi olla , että varvaskuvia tulee lisääkin nyt kun on koko kesä aikaa osallistua haasteeseen, mutta tämä olkoon otos numero uno.  "Kahvihetki skumppasuukon  kera" .

Ja kun päästiin kahvitteluasiaan  niin taisi ne lähi-ihmiset olla oikeassa, että onhan niitä kahvipaikkoja 😉. ....no tämä on nyt se sellainen puolivarjo 😊.

 


Ja kivien siirtely paikasta A paikkaan B aiheutti myös sen, että tuohon  riipputuolin viereen on kai suorastaa pakko alkaa väsäämään sellaista kivaa kivikkokasviryhmää . 

Kyllä siis kaikkea kivaa puuhaa piisaa 👍. 

Mutta se pitää vielä todeta, että kyllä kesällä vaan on niin kaunista ihan kaikki 💙. Joskin koko päivän soi korvamatona "Sommaren är kort" ....

keskiviikko 10. kesäkuuta 2026

 11.06.2026 

Lankojen värjäyksestä pitää todeta että kasvit ovat kyllä yllätyksiä täynnä.

Hauduttelin kolme eri lientä lupiineista. Kaksi eri satsia sinisistä ja yhden satsin keräsin niitä vaaleanpunaisia kukkia.

Ensimmäinen sininen liemi oli suorastaan järkytys kun hain nyt nimenomaan sinistä väriä ja sain vain vaalean haalean punertavaa; melkeinpä ruskeaa.

 Ei sinisestä tietoakaan ?

Toisen liemen siniset lupiinit oli kerätty samana päivänä, mutta erilaiselta kasvupaikalta ja onneksi sentään niistä sain sitä tarvitsemaani ja haikailemaani sinistä. 


 

Eli toisin sanoen kukkien kasvupaikalla onkin enemmän merkitystä kuin olisin arvannutkaan. Haaleampi väri tuli hiekkatien reunasta pomimistani lupiineista  ja tummempi sinisempi väri junaradan laidasta multaisemmalta pientareelta.

Vaalean punaisista lupiineista tuli keltaisen punertavaa eli ei kovin yllätyksellistä mutta ihan kaunista.

 

Laitoin samaan liemeen valkoista puuvilla lankaa ja seiska veikkaa (vasemmalla) eli paljon vaikuttaa myös värjättävä lanka miten se väriä itseensä imee.

Tällainen värisuora tällä kertaa 😊
 

Mutta tämän viikon yllätäjä olikin nokkonen ! Sitä ei kasva Touhulan tontilla , mutta löysin hyvän nokkospaikan kylän raitilta aamukävelylläni. Keittäessä tuli herkullinen nokkosen tuoksu nenään ja alkoi tehdä mieli nokkoskeittoa, muttei sentään noista tienvarresta kerätyistä viitsi soppaa keitellä, mutta.....

Mutta langasta tuli 💛

Käytin liemivetenä sadevettä ja sekin mietityttää, että onkohan veden laadulla ; lähinnä PH:llakin merkitystä siihen mitä väriä milloin mistäkin putkahtaa.

Eli lopputulemana: Kaikki kai vaikuttaa kaikkeen ! 

tiistai 9. kesäkuuta 2026

 

10.06.2026 

 Mistä ne kaikki kummalliset ideat saa alkunsa ?

Nyt tämä ajatus lähti pyörimään päässä kun illalla sängyn päällä loikoilin ja huoneessa leijaili ihana vieno syreenin tuoksu.

 

Saisipa tuota tuoksua jotenkin säilöttyä. Tuumasta toimeen 😀. Tosin piti ensin vähän tutustua paremmin asiaan.

Keräsin syreenin kukkia, kielon ja juhannusruusun kukkia ja päätin uuttaa ne alkoholissa.Toinen vaihtoehto olisi kuivata niitä , mutta sellaisen tuoksu kestää vain  aika lyhyen aikaa. 

Kaapissa oli ollut varmaan jo kymmenen vuotta Tallinnasta tuliaiseksi saatu puteli.Ei vaan ole ollut käyttöä.

Joku sanoisi alkoholin väärinkäytöksi mutta minäpä kaadoin kukkien päälle valge viiniä ja tuo viereinen huonetuoksupullo  saa sitten uuttamisen jälkeen ehkä ihan uudet tuoksut. Alunperin siinä on ollut tuoksuna vanilja.

Nyt kukkalientä  pidetään huoneen lämmössä ja pimeässä pari viikkoa ja sitten siitä siivilöidään kukat pois. Lopputulos on ihan taas vain arvailujen varassa. Saatta tietysti olla, ettei ihan kaikkia ihania asioita voi taltioida muuten kuin vain oman mielen sopukoihin ....

maanantai 8. kesäkuuta 2026

  09.06.2026 

Vaikka on vain muutaman päivän välillä pois Touhulasta niin on ensimmäiseksi kiire kipittää katsomaan mitä kasvihuoneessa on tapahtunut. Onko kasveissa läkähtymisen merkkejä ? onko jotain uutta noussut jo pintaan ?

Ja kaikki pavut olivat tällä välin  itäneet  👋. Mietin nimittäin että laitoinko ne sittenkin liian aikaisin multaan kun vähään aikaan ei mitään näkynyt. Ja olin jo valmis ostamaan uudet siemenet. Ei tarvitse.




 Seuraavaksi kesäkukkakimpun keräys  tuvan pöydälle.Villinä kasvavat  kesäkukat ovat vain niin superihania.

  Laiskuuttani laitoin viime kesänä pöytäryhmän alle muovimaton sillä ajatuksella ettei tarvitse aina siirtää kaikkea pois ruohonleikkuun tieltä. Matto jäi talveksikin (yllätys !)  ja on edelleen suht kuosissaan. Yhden kulman ajelin leikkurilla risaksi mutta ei ole näköjään muovin voittanutta 😜. Hyvin vielä ainakin yhden kesän toimii pöytäryhmän alustana.

 

Ja pöytäliinoja varastossa riittää pitopalveluvuosilta ja niitäkin voi nyt surutta levittää  ulos. 

Ajelin erityisen  innokkaana tällä kertaa  Touhulaa kohti sillä minulla oli nyt  väriliemiä auton kyydissä. Keräsin kaupungista lupiineja ja kun ne pitäisi käyttää heti keräämisen jälkeen niin tein jo liemet valmiiksi kotona. Olin taas niin innoissani etten olisi malttanut nukkua yön yli 😊mutta niistä sitten lisää kunhan saan värjäyksiä valmiiksi.

Ps.Käki kukkuu parhaillaan tässä aamukahvia hörppiessä jossain ilmeisen lähellä . Innokkaana ja virkeänä näin aamutuimaan.

  06.06.2026

Viime päivien lankojen värjäyksestsä on tullut hiukan haalean hailakoita. Sekään ei haitta yhtään eli vaaleampia sävyjä on hyvä olla olemassa vahvempien joukossa.

Vasemman puoleinen on syreenin kukista lähtöisin ja mietin jälkeenpäin mitähän väriä olisi valkoisesta syreenistä saanut ? Mutta kun sellaista ei kasva itsellä enkä sentään naapureiden puskiin mene keräämään. (Kuvan nappasin kuitenkin ohi kulkiessa) .Eli tuossa on käytetty vain niitä yleisimpiä lilansinisiä syreenin kukkia. Liilasta tuli siis keltainen 💜💛.


 

Keskimmäinen on vastapuhjenneista tai paremminkin nuppuisista lupiineista kun siinä kohtaa mietin kummassa on enemmän ytyä vastapuhjenneessa vai jo kunnon kukassa olevassa lupiinissa. Haalean sinistä melkeinpä harmaata tuli vastapuhjenneista eli pitää siis odottaa vielä lupiinien kunnon kukintaa ....

Ja joskus olin lukenut ettei voikukasta saa kuin ruskeita sävyjä, mutta pakkohan se oli tietysti itse kokeilla kun materiaalia on pihassa ihan riittämiin.

Oikean puoleinen lankavyyhti on sitten näistä kukista aikaan saatu. Käytin vain kukkaosan ja ehkä sillä oli merkitystä kun väriksi tuli kyllä keltainen ; joskin aika haalean kukkiin verrattuna.

Kuusenkerkät "hautuivat" nyt sokerin kanssa parisen viikkoa ja kuusenkerkkäsiirappi on valmista.

Maku on sopivasti "kuusimainen" 😉ja tietysti myös makea kun siihen sen verran reippasti tuli sokeria. Jos joisin teetä voisin laittaa sitä sinne makeudeksi, mutta luulenpa että tuo tulee syötyä jäätelön tai lettujen kaverina. Teen varmasti toistekin. Nyt on kerkkien aika ohi, mutta ensi vuonna sitten taas ..... 

tiistai 2. kesäkuuta 2026

03.06.2026 

 Suunnittelin maalaavani Touhulan kuistin uudelleen , mutten oikein osannut päättää maalaanko sen toistamiseen valkoiseksi. Toinen värivaihtoehto oli ns.vanha roosa. Kun en osannut maalikaupassa valita väriä niin aloitin homman kuistin tyhjäämisellä ja seinien pesulla. Ajattelin että jos se kirkastaisi ajatukseni.

Pesun jälkeen totesin etteivät seinät mitään uutta maalia edes kaipaa. Pesu riitti. Olikin siis erityisen  helppo maalaushomma😁.


 
 Ovi piti sentään maalata kertaalleen kun "ovikello" kuluttaa sitä heiluessaan eestaas 

 

Mutta nyt saa kesä tulla....ainakin kuistin puolesta 😉 


 Ja omenapuissa käy parhaillaan sellainen pörinä, että nyt ovat pölyttäjät löytäneet hyvät apajat.


 

ja maa on valkoisenaan kukkia


 Mihinkä niiden kaikkien omenoiden kanssa taas oikein  joutuu 🍎🍏🍎🍏😂.....

maanantai 1. kesäkuuta 2026

  02.06.2026

Kun tulen Touhulaan otan useimmiten ensimmäiseksi ruohonleikkurin esiin. En ollenkaan siksi, että pihan sammaleen/ voikukkien/ruohon ajeleminen olisi jotenkin himohommaani. Mutta kun sen tekee heti niin sitten se on tehty ja voi nauttia (hetken) siististä pihasta. Ja tulee samalla otettua ne aamukävelyn askeleet. Hyöty+hyöty.

 Eikä koneen perässä tallustelu ole pelkästään kestävyyslaji vaan myös ihan taitolaji. Pitää osata välttää tiettyjen kukkien kasvupaikat, nyt varoin erityisesti lemmikkien kasvualueita.

Lopputulos: siistiä on suuntaan jos toiseen 😊.


 




 Mutta hiukankos huvittaa kun ihastelin "annan" blogissa hänen terhakoita ja vehreitä kuunlinjoja ja kerroin että omani ovat kovin kalpeita niiden rinnalla. Ja kappas....en ole koskaan niitä lannoittanut millään 😕. No heti kaivoin lannoitepussin esiin ....

...miten komeita noista nyt tuleekaan 😁. Kiitos "anna" kun ohjeistit ymmärtämätöntä puutarhatonttua.